|
Maksuton opiskelu opintosetelillä |
|
04.08.2010 |
|
Henkilöt, joilla on vain kansa-, kansalais- tai peruskoulutodistus samoin kuin työttömät tai maahanmuuttajat voivat myös työvuonna 2010-2011 osallistua Karstulan Evankelisen Opiston vapaatavoitteiseen koulutukseen opintoseteli ja opintotukirahoituksella. Opintoseteli ja opintotuki kattavat kokonaan opiskelukustannukset.
Opintosetelioikeus koskee henkilökohtaisen avustajalinjan, kasvatus- ja psykologisten aineiden linjan, käsityön erityistekniikoiden linjan ja liikuntalinjan opiskelijoita.
Tämä tarkoittaa sitä, että esim. Liikuntalinjalle, Käsityön erityistekniikoiden linjalle tai Henkilökohtainen avustaja/omaishoitajalinjalle voi tulla maksutta opiskelemaan (sis. opetuksen, asumisen ja ruokailut) täysin valtion kustannuksella eli esitteissämme/netissä kerrotut opintoviikkomaksut eivät koske heitä.
Kansanopistomme oli mukana opintosetelikokeilussa jo viime työvuonna. Ensi työvuodelle saimme rahoitusta n. 13 opiskelijan opintoja varten.
Opiskelija voi normaalin hakumenettelyt yhteydessä tiedustella opintosetelioikeuttaan. OPM:n tavoitteena on, että kansanopisto-opinnoista perittäviä maksuja voitaisiin kohtuullistaa siten, ettei maksujen taso olisi esteenä koulutukseen hakeutumiselle.
|