Kasvun Opistovuosi -koulutus mahdollistaa tutustumisen kasvatus- ja ohjausalan keskeisiin sisältöihin ja työympäristöihin, kuten koulu, päiväkoti, vapaa-ajantoiminta ja kerhot.
Lukuvuoden tavoitteena on on saada kokemusta pienien ryhmien ohjaamisesta leikeissä, vapaa-ajan toiminnassa tai oppimisessa sekä hankkia kasvatus- ja ohjausalan perustietoa jatko-opintoja varten. Erilaisiin projekteihin osallistumalla saat kokemusta niin oppia virike- ja vapaa-ajan toiminnan järjestämisestä ja ohjaamisesta kohderyhmä huomioiden. Lukuvuoden aikana on myös mahdollista korottaa peruskoulun arvosanoja.
Kasvun Opistovuoden jälkeen Sinulla on valmiuksia sekä uskallusta lähteä kulkemaan itsellesi merkityksellistä elämänpolkua kohti kasvatus – ja ohjausalan jatko-opintoja. Tuleva ammattisi voisi olla esim. lastenhoitaja, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, koulunkäynninohjaaja, perhepäivähoitaja, erityisnuorisotyöntekijä, opettaja, erityisopettaja.
Opintojen sisällöt
Opistovuosi-koulutukset perustuvat Opetushallituksen laatimiin Kansanopistojen oppivelvollisille suunnatun vapaan sivistystyön koulutuksen opetussuunnitelman perusteisiin (avautuu uuteen välilehteen). Opinnot sisältävät kaikille yhteisiä opintoja sekä suuntautumisopintojen mukaisia opintoja.
- Kaikille oppivelvollisille yhteiset opinnot (noin puolet opinnoista)
- Arjen taidot ja elämänhallinta
- Opiskelu-, itsetuntemus ja työelämätaidot
- Vuorovaikutus- ja viestintätaidot
- Matemaattiset perustaidot ja ongelmanratkaisutaidot
- Aktiivinen kansanlaisuus
- Opiskelu- ja urasuunnittelutaidot
- Kasvatusalan suuntautumisopinnot (noin puolet opinnoista) voivat sisältää mm.
- Lapsen kasvu ja kehitys
- Erilaiset tuen tarpeet ja niissä tukeminen
- Oppimisen ohjaaminen
- Luovuus, leikki ja vapaa-ajan ohjaus
- Tunnetaidot ja vuorovaikutus
- Moniammatillinen yhteistyö
Kenelle Opistovuosi-koulutukset on tarkoitettu?
Opistovuosi -koulutukset ovat ensisijaisesti suunnattu kevään 2021 jälkeen peruskoulun päättäneille nuorille, joilla ei vielä ole toisen asteen tutkintoa tai jatko-opiskelupaikkaa. Koulutukset ovat ensisijaisesti suunnattu oppivelvollisille, mutta koulutuksiin voivat hakeutua muutkin, joilla ei ole vielä toisen asteen tutkintoa.
Opistovuosi on oivallinen tilaisuus toisen asteen koulutukseen valmistautumiseen sekä oman elämänpolun löytämiseen. Opinnot tarjoavat nuorelle mahdollisuuden kasvaa kohti omaa täyttä potentiaalia ja luovat pohjaa oppimiselle koko elämän jatkuvana prosessina. Opintojen tavoitteena on vahvistaa nuoren opiskelutaitoja ja valmiuksia jatkaa toisen asteen koulutukseen sekä tukea nuorta elämän suunnittelussa.
Opistovuosi-koulutukset soveltuvat siis Sinulle, joka;
- olet kiinnostunut kasvatus- ja ohjausalasta ja haluat kokeilla, olisiko se sinulle sopiva ala ennen kuin haet jatko-opintoihin
- haluat vielä vahvistaa omaa osaamistasi ennen kuin haet jatko-opintoihin
- haluat harjoitella ja vahvistaa opiskelu- ja arjenhallintataitojasi ennen kuin lähdet jatko-opiskelemaan
- tai haluat harjoitella itsenäistä asumista lähempänä kotia, ennen kuin muutat isompaan kaupunkiin opiskelemaan